Yritys

Olemme uusi, vuonna 2021 perustettu yritys, jonka toimialana on kotisairaanhoito ja kotihoito. Idea omaan yritykseen lähti siitä, että haluamme tarjota ikääntyville tai muuten apua tarvitseville ihmisille kiireetöntä, välittävää ja laadukasta hoitoa. Ihmiset asuvat ikääntyessään yhä pidempään omassa kodissaan ja monet tarvitsevat apua ja tukea kotiin, jotta elämänlaatu säilyisi hyvänä. Toimimme pääsääntöisesti Keravalla ja sen lähiympäristössä.

Irmeli 

Olen valmistunut sisätauti-kirurgiseksi sairaanhoitajaksi vuonna 1998. Olen lähes koko työurani, 20 vuotta, ollut teho-osastolla sairaanhoitajana. Työni on monipuolista ja on antanut hyvät valmiudet toimia sairaanhoitajana. Tehohoitajan työhön kuuluvat monipuolisesti erilaiset hoidossa tarvittavat laitteet ja välineet, mutta myös perushoito ja esimerkiksi haavanhoidot.

Minulle on tärkeää, että saan tehdä työni hyvin ja laadukkaasti, ihmistä kunnioittaen. Kiireettömyys on minulle tärkeää myös kotiin annettavissa hoidoissa.

Minna 

Olen valmistunut lähihoitajaksi vuonna 2021. Sitä ennen valmistuin yhteisö- ja vapaa-ajan ohjaajaksi vuonna 2020. Olen työskennellyt autismin kirjon lasten ja nuorten kanssa useamman vuoden jo ennen tutkintoakin. Kiinnostus kotisairaanhoitoa kohtaan lähti oman äidin sairastumisen kautta. Olen häntä auttaessani miettinyt paljon kotisairaanhoidon palveluiden kattavuutta ja laatua ja haluaisinkin antaa tulevaisuudessa kaikille kotisairaanhoidon palveluita tarvitseville hoitoa, jossa ei ole kiire seuraavaan paikkaan ja on aikaa kuunnella asiakasta.

Palvelut


Kotihoito

Koti on ihmiselle kaikkein tärkein paikka. Jokaisella ihmisellä on oikeus hyvään arkeen ja elämään omassa kodissaan, myös silloin kun ikääntyy tai tulee muuten tarve apuun kotona.

Kotihoito voi olla lyhytaikaista apua esimerkiksi leikkauksen jälkeen tai pidempiaikaista apua kotona-asumisen tukemiseksi.

Kotihoito pitää sisällään

  • Aamu- ja iltatoimissa avustaminen

  • Avustaminen henkilökohtaisesta hygieniasta huolehtimisessa

  • Asiointi- ja saattoapu (mm kauppa, apteekki ja lääkärikäynnit)

  • Avustaminen pyykkihuollossa, kevyessä siivouksessa ja ruoanlaitossa

  • Ulkoiluapu

  • Seurustelu

Kotisairaanhoito

Kotisairaanhoito on lääkärin määräämää tai hoitajan laatimaan hoitosuunnitelmaan perustuvaa hoitoa asiakkaan kotona. Kotisairaanhoidon toteuttaa aina sairaanhoitaja tai lähihoitaja.

  • Verenpaineen ja verensokerin mittaukset

  • Ompeleiden ja hakasten poisto

  • Haavan- ja ihonhoito

  • Katetrien ja avanteiden hoito, katetroinnit

  • Lääkkeiden jakaminen ja antaminen ja seuranta

  • Kuntoutuksessa avustaminen hoito-ohjeiden mukaan

Hinnasto

Kotisairaanhoito 50e/h
Kotihoito 45e/h
Matkakorvaus 0.46e/km

Ilta-, yö- ja viikonloppulisät 
Iltalisä (arkisin) klo 18-21 15%
Yölisä (arkisin) klo 21-06 40%
Lauantailisä klo 06-20 25%
Sunnuntailisä klo 20 (la)-24 (su), arkipyhälisä 100%

Minimiaika käynnille on pääsääntöisesti 1h. Kirjaaminen tehdään käynnin yhteydessä.
Hintoihin ei sisälly materiaalikustannukset, esimerkiksi haavanhoitotuotteet, vaan nämä pitää asiakkaan itse hankkia. Voimme myös auttaa näiden hankinnassa tai tuoda omat haavanhoitotuotteet, jolloin laskutamme näistä erikseen.

Ota yhteyttä ja sovi aika ilmaiselle kartoituskäynnille. Kartoituskäynnin aikana voimme tehdä kirjallisen palvelu- ja hoitosuunnitelman, jossa määritellään palveluntarve tarkemmin. Käynti ei sido sinua mihinkään.

Kotihoidosta voi saada kotitalousvähennystä, jolloin kotihoidon todelliseksi hinnaksi tulee 27e/h. Kotitalousvähennystä voi saada vuonna 2022 yhteensä 3500e/henkilö/vuosi. Omavastuuosuus on 100e/henkilö/vuosi. Kotitalousvähennyksen voi saada myös esimerkiksi vanhemmille ostetuista palveluista. Vähennys on 60% ja koskee työn osuutta, ei materiaalikustannuksia.

Yhteystiedot

Uudenmaan Kotihoiva

Irmeli Haapajoki 045-650 1055
Minna Berg 050-338 5447
uudenmaankotihoiva(at)gmail.com

Ota yhteyttä